Tahkon tunnelmia

Voit saavuttaa asioita helpommin kun tartut useisiin pieniin mahdollisuuksiin sen sijaan että odottaisit vain sitä yhtä ja isoa. - Hugh Allen- 

Mahdollisuus, sitä Tahkoryhmään kuuluminen minulle oli, sillä ryhmän kanssa pääsin kokemaan triathlon tapahtuman huuman ja onnistumisen tunteen. Triathlonin puolimatka on ollut minulla haaveissa, mutta aiemmin minulla ei ole ollut rohkeutta osallistua kyseiselle matkalle. Eikä olisi ollut vieläkään ilman tätä ryhmää. Olen jännittänyt uimista ja lisäksi olen ajatellut ettei harjoitteluuni käytetty aika ole riittävää. Nämä molemmat mielikuvat vesittyivät viimeviikonlopun aikana. Uimaan oppii uimalla ja kyselemällä vinkkejä toisilta. Hyvä huomio oli myös se ettei puolimatkan läpäisemiseen tarvita himotreenausta. Perheellisenä ja työssäkäyvänä ihmisenä minulla on välillä aika niin sanotusti kortilla. Toki aktiivinen elämäntapa ja erilaiset harrastukset ovat tuottaneet minulle tietyn kuntopohjan jota yksi heikko talvi ei kadota. Ryhmään pääseminen ja selkeän tavoitteen määräytyminen tietenkin lisäsi suunnitelmallista lenkkeilyä. Aika toukokuusta elokuuhun kului yllättävän nopeasti, mutta näin jälkikäteen olen kaikkeen ihan tyytyväinen. 

Flunssa ei enää painanut kun pakkasin tavaroita autoon ja lähdin Tahkolle. Perjantaina kisaajille oli järjestetty kisainfo ja pastaparty eli ns. "viimeinen ateria". Tapasimme Tahkoryhmän kanssa ruokailussa josta siirryimme majapaikkaamme. Illalla alkoi armoton varusteiden säätö. Säätiedotus hieman vaihteli ja siksi varasin varustepusseihin varmuuden vuoksi myös lämmintä ja tuulenpitävää vaatetta. Ilta kului nopeasti ja ryhmän jäsenten keskuudessa vallitsi mukava tunnelma. Heittelimme huulta erinäisistä asiosta joista täydelle matkalle osallistuminen oli yksi... Sanonta kuuluu, että leikissä on puolet totta ja niinhän siinä sitten kävi, että vielä iltamyöhään yksi ryhmäläisistämme vaihtoi osallistumisensa täydelle matkalle. Sosiaalisella painostuksella/ kannustuksella saattoi olla osuutta asiaan. Siinä vaiheessa oma puolimatkan kisa tuntui lasten leikiltä. 

Aamulla söimme aamupalan ja valmistauduimme lähtöön. Tommin kanssa vertailimme energiageelejä ja laitoimme niitä juomapulloon valmiiksi pyöräosuudella nautittavaksi. Sää oli lähes tyyni ja aurinko paistoi. Tahkon kuuluisa ristiaallokko oli vain legendaa. Veimme yhdessä ryhmäläisten kanssa pyörät ja varustepussit vaihtoalueelle ja totesimme, että täydellä matkalla kisaava Johanna oli tullut jo uimasta. Siirryimme lähtöalueen tuntumaan valmistautumaan uinnin starttiin. Kello 11 lähtivät miehet uimaan ja 11.05 starttasivat naiset. Minä laskeuduin veteen heti miesten lähdön jälkeen. Tällä kertaa tavoitteenani oli uida mahdollisimman suoraan ja tehdä oma rauhallinen mutta kuitenkin eteenpäin vievä uinti. Vedestä katsottuna en nähnyt kauimmaisia poijuja, mutta ajattelin, että kyllä ne sieltä vastaan tulee. Uinti eteni hyvin ja se tuntui helpolta. Rantautuessani kuulin että uintiini oli kulunut aikaa 39 ja puoli minuuttia. Ilahduin ajasta. 

Pyöräily tapahtui vaihtelevassa maastossa. Aluksi fillarointi tuntui tahmealta, mutta sitten huomasin että jalat toimii ja homma etenee. 90km matkalla voi tietysti sattua kaikenlaista, mutta onneksi minulle ei tapahtunut mitään ikävää. Pari kertaa vettä tuli taivaan täydeltä ja tiet lainehtivat sadekuuron voimasta ja välillä taas paistoi aurinko. Geelin laittaminen pulloon osoittautui nerokkaaksi ideaksi, tosin seuraavalla kerralla täytyy miettiä annostelu tarkemmin... siis jos enää käytän geelejä sillä pyöräilyn loppupuolella vatsa antoi signaalia ärsytyksestä. Vaihtoalueella piipahdin vessassa ja etenin juoksu osuudelle. Juoksu ei tuntunut helpolta. Vatsa rumpsui ja rutisi. Ajattelin positiivisia asioita. Etenin askel askeleelta. Huomasin kuinka vatsaani poltteli ja kouristeli. Piipahdin taas vessassa.  "Erota tunne ja suoritus!" "Pääasia on että pääsen maaliin!" Tankkauspisteillä otin vain hieman vettä. Viimeisellä vitosella join vähän urheilujuomaa sillä tuntui, että energiaa oli jo ladattu kroppaan melkoisesti. Matkani eteni pikkuhiljaa ja lopulta pääsin maaliin. Kello näytti 6.13, olin pettynyt juoksuuni, mutta ihan sama! Ihana tunne!

Olin onnellinen kokemuksesta ja olin onnellinen suorituksesta! Ryhmästämme kaikki pääsivät maaliin ja mursivat omia rajojaan ja ennakkoluulojaan. Tai minä ainakin! Uskon, että kaikki Tahkoryhmäläiset jatkavat triathlonia jollain tavalla, sillä heittelimme jo toisillemme ajatuksia tulevista kisoista. Ainakin minut tämä laji koukutti. Matkoja on erilaisia joista voi valita omaan kuntotasoon tai mielenkiintoon sillä hetkellä sopivimman. Minulle kenties parhaiten sopii puolimatka kun ei nuo sprintterin ominaisuudet ole aivan pinnassa. Tietenkin myös se täysimatka houkuttaa ja koukuttaa.. mutta katsotaan nyt mitä elämä tuo tullessaan...

 Lopuksi haluan vielä kiittää Finntriathlonin Iron-Tiinaa ja Ironcoach-Anttia ryhmään valitsemisesta ja valmennusohjeista. Sebastiania uinnin opetuksesta. "Mie oon oivaltanut tänäkesänä jotain!!" Fibacoa ja Juhaa valmentamisesta ja loistavista fysiikka ja liikkuvuusohjeista. (Niitä tehdään meillä koko perheen voimin). Ja tietenkin Kiitos myös muille ryhmäläisille Johanna, Bilgin, Mika ja Tommi, teidän kanssanne oli helppo olla ja mukava treenata. Pidetään yhteyttä! 

Finntriathlonin kausi 2016 päättyi Tahkolla